Miksi ostan nykyään kaikki silmälasit netistä

Luulen että on aika tavallista, että silmälasien hankinta alkaa vähän kaikilla aina sieltä optikon puolelta, tai ainakin jostakin klassisesta silmälasikaupasta jonne voi oikeasti kävellä fyysisesti sisään. Näin se oli myös mulla, samoin kuin lähes kaikilla kavereilla joiden tiedän pitävän laseja päässään.

Itse “jouduin” hankkimaan ensimmäiset silmälasini 2014 syksyllä, ja siitä lähtien ne ovat olleet päässäni koko ajan suunnilleen. En oo ikinä edes kokeillut piilolinssejä, ja pidän muutenkin niin paljon silmälaseista että en varmaan oo ihan lähiaikoina edes tulemaan niitä kokeilemaan.

Pian kuitenkin itse siirryin hankkimaan silmälasit netistä (vink, vink, hyvä sivusto siihen!). Netistä hankittaessa on pari isoa etua, jonka takia itse oon ainakin ihan täysin siirtynyt nyt hankkimaan silmälasini verkosta, sen sijaan että hankkisin niitä enään koskaan optikolta.

Paras syy: Silmälasit on paljon halvempia netissä!

netissä halpaa

Isoin syy siihen miksi hankin lasit nykyään netistä on ihan hinta. Tän opin nopeasti kun vertailn hintoja Silmälasioppaan avulla. Vaikka sanoin, että en oo tavallaan mitenkään rahan puutteessa, on se nyt aika typerää maksaa turhaan enempää kuin tarvii. Ja varsinkin kun noita silmälaseja hankkii tälläsen määrän kun itse oon, niin ei todellakaan oo mitään järkeä maksaa liikaa niistä.

Sen takia omalla kohdallani on paljon järkevämpää hankkia ne silmälasit netistä, koska siinä säästää monesti yllättävän paljonkin rahaa. Ja netissä on tosi helppo seurata kaikkia tarjouksia, sekä myös hintavertailla laseja eri kauppojen välillä. Monesti ihan vastaavat linssit ja kehykset voi verkosta saada jopa alle puoleen hintaan siitä, mitä ne maksaisi jos menisi tonne kaupungille kävelee, ja ostaisi siitä.

Toinen syy: Valikoima on paljon parempi verkossa

Ja vaikka menisi sinne kaupungille, niin nopeasti sitä huomaa, että lähes joka kaupassa on ne samat muutamat mallit, joita myydään joka kaupassa. Ei niillä oo varaa pitää kalliilla paikoilla esillä isoa valikoimaa silmälaseja, vaan sinne otetaan ne vaan parhaiten myyvät. Ja monesti kauppojen välillä ne on aika paljon samoja malleja.

Tän takia se valikoima on aika rajattu, vaikka kauppoja olisi lähellä useita. Kun taas kattoo netistä, ja varsinkin ulkomaalaisista kaupoista, niin valikoima on melkein kymmenkertainen. Niitä laseja on ihan saakutinmoisesti tarjolla, joten jokaiselle löytyy jotakin. Ja itekkin kun tykkään hieman erikoisemmista laseista, niin netti on melkein ainoa paikka nykyään mistä niitä löytää. Jos ei halua mitään Ray-Ban laseja, tai sitten jotakin Oakleyta.

Viimeinen syy: Se on paljon helpompaa

Ja onhan se nyt paljon kivempaa shoppailla silmälaseja rauhassa kotoa, kuin mennä tonne ryysikseen kaduille käveleen. Varsinkin kun nyt on kylmää ja loskaistakin. Ei kiitos, jään mielummin kotiin!

silmälasien ostaminen

Näiden syiden takia oon ite kääntynyt täysin verkon puolelle, kun tekee mieli shoppailla silmälaseja. Uskon että moni muukin on samaa mieltä, että on vain yksinkertaisesti helpompaa, kivempaa ja halvempaa ostaa lasit netistä. Ja tän takia myös suosittelen tutustumaan netin silmälasikauppoihin.

Click Here to Leave a Comment Below 0 comments